Politiikkasyksy käynnistyi talouden huonoilla uutisilla
Vuoden 2018 talouden seuranta ja toteutuma heinäkuun loppuun mennessä sisälsi kaksi ikävää yllätystä. Valtiovarainministeriön laskuvirheen takia moni kaupunki ja kunta saa pienemmät verotuotot kiky-vaikutusten seurauksena. Vaasan kohdalla tämä tarkoittaa noin 12 M € odotettua pienempiä verotuloja. Lisäksi kaupunki joutuu maksamaan tämän vuoden puolella noin 700 000 € epäpätevyysvähennyksiä työntekijöilleen. Tämä johtuu jo vuonna 2012 sovitusta kvtes-sopimuksesta, jonka mukaan samasta työstä maksetaan samaa palkkaa, mutta valitettavasti valtakunnallisella tasolla sopimusta ei ole käytännössä toteutettu. Kolmantena asiana kaupungin taloutta rokottaa 700 000 € nousevat sakkomaksut pitkäaikaistyöttömistä. Vuosi 2018 on siis monella tavalla ennustettua huonompi.
Vihreät puhuivat inhimillisestä talouspolitiikasta omassa ryhmäpuheenvuorossaan. Lotta Alhonnoron pitämässä puheessa tuotiin esille, että taloutemme on saatava tasapainoon, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Talouden tasapainottaminen ei saa olla syy leikata lastensuojelusta, kotihoidosta, julkisesta liikenteestä, katujen, viemäriverkoston ja rakennuskannan ylläpidosta. Vihreät haluavat huolehtia kestävästä ja inhimillisestä kehityksestä Vaasan kaupungissa. Emme voi olla niin köyhiä ettemme investoisi hyvinvointiin ja välttämättömiin palveluihin. Säästäminen näistä tulee tulevaisuudessa paljon kalliimmaksi.
Valtuustossa käsiteltiin myös aloitetta maksuttoman ehkäisyn tarjoamisesta kaikille alle 25-vuotiaille vaasalaisnuorille. Laura Ala-Kokko korosti puheessaan sitä, että vaikka näiden talousuutisten valossa 300 000€ lisäpanostus nuorten maksuttoman ehkäisyn tarjoamiseen ei tule kyseeseen, on sen tarjoaminen asia, jota kohti kannattaa pyrkiä. Kenenkään ei tulisi joutua kokemaan raskaudenkeskeytystä siksi ettei ole ollut varaa ehkäisyyn. Ala-Kokko kiitteli sitä, ettei aloitteeseen vastattu vain kyllä tai ei, vaan esitettiin ratkaisua, joka sekä pidentää maksuttoman ehkäisyn kausia ehkäisyn aloittavalle että paneutuu seikkoihin, joissa Vaasassa kohdataan eniten haasteita. Vaasassa nuorten raskaudenkeskeytyksiä tehdään verrattain vähän, ja isompi ongelma on synnytyksen jälkeen tehtävät keskeytykset. Siksi toimenpiteitä ehdotettiin nimenomaan äitiysneuvolassa tehtävään ehkäisyneuvontaan unohtamatta kuitenkaan ehkäisyvalistusta nuorille.
Kokouksessa vihreät jättivät seuraavat aloitteet:
Lotta Alhonnoro – Sukupuolitietoisen budjetoinnin aloittaminen Vaasassa
Ivanka Capova – Kotouttamisen koordinaation järjestäminen Vaasan kaupungissa