Vaasan kaupunginvaltuusto kokoontui historiansa ensimmäiseen talousarviokokoukseen, joka pidettiin koronatilanteen vuoksi kokonaan netissä. Monituntista kokousta voi seurata jälkeenpäin tästä linkistä.
Soten alijäämää ei voi kattaa alibudjetoinnilla
Tässä valtuustokokouksessa käsiteltiin viimeisen kerran sosiaali- jaterveystoimen budjettia. Vuoden 2022 alusta aloittaa toimintansa Pohjanmaan hyvivointikuntayhtymä, jolle siirtyvät Pohjanmaan maakuntien kunnalliset sote-toiminnot.
Ivanka Capova teki vihreän valtuustoryhmän puolesta epäilemättä kokouksen vaikuttavimman esityksen : Vaasan kaupungin sosiaali- ja terveystoimeen on lisättävä 4,9 miljoonaa euroa, eli parin prosentin korotusta kaupungin sote-menoihin (231 M€). Syynä näin suureen esitykseen oli, että sote-toimi on ollut vuodesta toiseen alibudjetoitu : sille on osoitettu liian vähän rahaa, ja budjetin aukkoja on sitten myöhemmin paikattu miljoonien lisämäärärahoilla.
Lotta Alhonnoro perusteli vihreiden esitystä : “Meillä on tänään edessämme budjetti, jonka ensi vuoden menot eivät vastaa realistisia kuluja. Sosiaali- ja terveyslautakunta on kertaalleen käsitellyt ja palauttanut budjetin todeten, ettei se kata lakisääteisiä palveluita. (…) Alijäämää ei voi kattaa alibudjetoinnilla. Me vihreät emme suostu tähän silmänkääntötemppuun, jolla tarvittavat määrärahat siirretään katettavaksi lisämäärärahaesityksillä. Ei ole säästö jättää budjetoimatta tulevia kuluja. Peräänkuulutamme vastuullista taloudenpitoa.”
Hoitotakuuajat ylittyvät terapiassa ja psykologinpalveluissa
Capova kertoi paljon esimerkkejä sote-alan alibudjetoinnista. Terapiatarpeiden ja –tarjonnan välillä on vuosikausia jatkunut epäsuhta, joka näkyy etenkin psykologipalveluiden, puheterapian ja toimintaterapian kasvaneina jonoina. Lääkinnällisen kuntoutuksen kipukohtia on psykologien ja terapeuttien lisääminen vastaamaan muuttuneita hoitokäytänteitä ja lisääntynyttä palvelutarvetta lapsille ja nuorille. Hoitotakuuajat ylittyvät toiminta- ja puheterapiassa sekä psykologiarvioinneissa.
Kaksi vai kolme avointa päiväkotia
Emine Ehrström esitti, että varhaiskasvatuksen talousarvioon lisätään 80 900 euroa, jonka turvin pystytään säilyttämään kolme avointa päiväkotia, eli Gerbyssä, Huutoniemellä ja keskustassa. Ilman tätä budjettilisäystä edellytetään varhaiskasvatukselta yhden avoimen päiväkodin lakkauttamista, jolloin kaupungilla olisi enää kaksi avointa päiväkotia.
Ehrström perusteli avoimien päiväkotien säilyttämistä sillä, että se vähentää varsinaiseen päivähoitoon kohdistuvaa kovaa painetta. “On sekä perheiden etu että myös Vaasan kaupungille kustannustehokas ratkaisu tarjota vaihtoehtoisia ratkaisuja, kuten palveluita ja tukea myös perheille, joissa lapset ovat kotona. Avoimet päiväkodit ovat tärkeä voimavaran lähde ja juuri sellaista ennaltaehkäisevää, matalan kynnyksen toimintaa joka tukee lapsiperheiden jaksamista.”
Ehrströmin esitys lisämäärärahasta ei mennyt läpi. Sen sijaan vihreiden ponsiesitys hyväksyttiin valtuustossa yksimielisesti: “Tarkastellaan vaihtoehtoa säilyttää kaikki kolme avoimen päiväkodin yksikköä (Gerby, keskusta, Huutoniemi) supistaen niiden toimintaa budjetin raameihin. “
Asumisneuvontaa häädön uhkaamille
Ivanka Capova esitti, että Vaasan kaupunki aloittaa asumisneuvontapalvelun. Asumisneuvonta tarkoittaa sellaista etsivää toimintaa, jolla ennaltaehkäistään ja ratkaistaan asumisen ongelmia sekä opastetaan asumiseen liittyvissä asioissa. Vaikuttavimpia toimenpiteitä ovat hallitsemattomien vuokravelkojen ja häätötilanteiden syntymisen ehkäiseminen. Toiminta maksaa itsensä takaisin vähentyneinä häätöinä.
Vihreiden esitykset eivät valitettavasti menneet läpi valtuuston äänestyksissä, lukuunottamatta Ehrströmin ponsiesitystä, että kahden avoimen päiväkodin varat venytetään ylläpitämään kolmea avointa päiväkotia.
Hammashoidon hoitovelka ja päiväkotien avustajat
Vihreä valtuustoryhmä kannatti useita muiden ryhmien tekemiä esityksiä, esimerkiksi
- Esitys hammashoidon hoitovelan purkamisesta. (Anneli Lehto, Vas.)
- Esitys päiväkotien avustajien säilyttämisestä. (Päivi Moisio, Vas.)
- Esitys maksuttoman ehkäisyn säilyttämisestä alle 25-vuotiaille ja vuoden sisällä synnyttäneille vaasalaisille. (Päivi Karppi, PS)